keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Hei moi me ollaa Perusjuntit!



Valkeakoskella on silmissä paisuva lippukunta Valkeakosken Korvenkävijät.

Toisen vuoden vaeltajille ei sen suuremmin ole omia aktiviteetteja järjestetty, joten 4 tyttöä päätti ottaa toisiaan niskoista kiinni ja aloittan ulkomaan/suomiprojektin määränpäänä Espanjan hiekkarannat.

Ketä mukaan on lähdössä?  



 





Laura: on porukan vanhin ja samalla pienin. Laura "Tiiliska" on 19-vuotias viimeistä vuotta lukionpenkillä istuva neitonen, Lauran harrastuksiin kuuluu partion lisäksi piirtäminen. Laura pitää makeista leivoinnaisista ja sekoilusta. Laura on myös viettänyt vuoden Japanissa vaihdossa. Hänen vastuullaan on matkan tilin hoitaminen ja muut raha-asiat.








Ramona on 18-vuotias jokapaikan nuori, joka on mukana Valkeakosken nuorisovaltuustossa, www.nuortenkoski.fi sivustolla ja 4h-yrittäjänä. Ramona opiskelee tällä hetkellä kolmoistutkinno kokiksi. Hän pitää kavereista ja hauskanpidosta.





 
Elisa on porukan nuorin eli 17-vuotias toivottavasti ensi vuoden ylioppilas. Elisa harrastaa partiota, teatteri-ilmaisua ja toimii seurakunnan ohjaajana ja isosena leireillä.
Elisa pitää kavereista, teatterista ja kissoista sekä hän toimii matkalla yleisenä organisoijana sekä synttäreiden järjestäjänä.







Veera (vasen) on porukan tuorein partiolainen ja ollut mukana toiminnassa kohta 6 vuotta. Veera valmistui viimevuonna datanomiksi ja työskentelee nyt paikallislehdessä. Partion lisäksi Veera toimii www.nuortenkoski.fi nettisivujen tekijänä, epätoivoisena zumbarina ja Valkeakosken karjalaisten nettisivujen ylläpitäjänä. Matkan suunnittelussa hän hoitaa sosiaaliset kanssakäymiset synttäreiden asiakkaiden sekä Espanjalaisten kanssa.

tiistai 17. joulukuuta 2013

Tästä se lähtee !

Hellurei ja hellät tunteet!
Tässä ollaan nyt vuosi oltu vaeltajia ja viime kesän Ilves-leirillä kuultiin ensimmäistä kertaa Suomi-projektista. Noh, nyt syksyllä sitten päätettiin alkaa toteuttamaan sitä ja keksittiin, että voitais lähtee Espanjaan suomalaisen Lumipartio lippukunnan luokse vierailemaan. Ajankohdaksi sitten päätettiin ensi kesäkuu, jolloin Espanjan suomalaiset pitävät kesäleirin seikkailija ikäisille.

Kontaktin hankkimisen jälkeen marraskuussa alettiin sitten tosissaan suunnittelemaan varainhankintaa ja kaikkea muuta mitä matkalle lähtöön liittyy. Jaettiin vastuualueet ja laskettiin alustavaa budjettia. Yhdeksi rahankeruu tavaksi otettiin teemasynttäreiden järjestäminen 5-10 vuotiaille. Toinen kokous menikin kehystarinaa keksiessä ja rooliasuja suunnitellessa. Luotsimme Marikan otettua yhteyttä piiriin, saimme sieltä vinkin, että kannattaa sopia tapaaminen Hervannan Hukkien kanssa, koska heillä tämä samantyylinen projekti on jo takanapäin.

Viime sunnuntaina lähdimme sitten porukalla Hervantaan heitä tapaamaan ja noin tunnin mittaisen "kokouksen" aikana saimme hyviä neuvoja matkajärjestelyihin ja itse toteutukseen. Vertailimme budjetteja ja he kertoivat reissunsa plus- ja miinuspuolia, sekä yleensäkin matkasta, joka heillä kohdistui Islantiin.

Nyt on siis suunnitelmat ja tähänastiset toteutukset hyvällä mallilla, ja matkakuume vain nousee (johtuneeko partioleiristä appelsiinitarhalla?) ! Nyt kun tämä blogin kirjoittelu saatiin alulle niin rupeaa tulemaan enemmän materiaaliakin teille, jotta pysytte varmasti perässä, että missä mennään :)

Kiitos kuulemiin,
Perusjuntit